Tietoa kasvattamisesta

Englanninkielinen sana breeding tarkoittaa sekä kasvatusta, että jalostusta. Suomenkielessä näillä kahdella sanalla on kuitenkin eroa; jalostus tarkoittaa koko populaatiotasolla suoritettua eläinvalintaa, ja kasvatus kasvattajan tekemää eläinvalintaa eli luonnonvalinnan sijasta ihminen valitsee seuraavan sukupolven vanhemmat.

Jalostuksen tavoitteena on koko eläinaineksen perinnöllisen tason nostaminen ja sitä kautta myös yksittäisten huippuyksilöiden löytäminen. Jalostuksessa tärkeää on suunnitelmallisuus; pitää miettiä mitä ominaisuuksia halutaan jalostaa, ja miten se käytännössä tehdään. Jalostusohjelma määrittelee konkreettisesti miten tavoitteisiin päästään. Kasvatus voi onnistuessaan olla jalostamista, mutta näin ei aina ole.

Valinnassa on haasteena se, miten tunnistetaan perimältään parhaimmat kissat. Eri ominaisuuksien periytymiseen vaikuttavat kymmenet, tai jopa sadat perintötekijät jotka eivät näy päällepäin. Jos valinta tapahtuu pelkästään ulkonäöllisten (fenotyyppisten) havaintojen perusteella, ei valinta vie välttämättä haluttuun lopputulokseen sillä ominaisuuksiin vaikuttaa näkyvien perintötekijöiden lisäksi myös kaikki ne tekijät joita silmä ei näe. Jotta valinnalla todella saavutetaan haluttua hyötyä, tulee seuraavan sukupolven vanhemmiksi käyttää vain parhaita yksilöitä kaikilta niiltä osa-alueilta joita kasvattaja voi arvioida (mm. ulkonäkö, luonne, terveys, lisääntymiskyky ja -vietti).

Syntyvä pentue saa puolet perintötekijöistään isältään ja puolet emolta. Koska kissa on lemmikki monesti halutaan kasvattaa sillä omalla rakkaalla kissalla vaikka sen perintötekijöiden taso ei olisikaan korkea. Tämä ei hyödytä jalostusta.

Jalostusohjelman seurannassa on erityisesti otettava huomioon tiettyjä valintaan liittyviä riskejä kuten sukusiitos. Sukulinjat kapenevat sitä enemmän, mitä tehokkaampaa valinta on. Eräs tapa välttää sukusiitosta on määritellä jaloistustavoite laajasti. Tällöin kissoilla tulisi jalostuksen kohteena olla ulkonäön ohella muitakin jalostettavia ominaisuuksia kuten rakenne, terveys, luonne ja hedelmällisyys. Terveys- ja hedelmällisyysominaisuuksiin liittyvien geenivirheiden seuranta on merkittävää. Jos jossakin yksilössä esiintyy geenivirheitä, sitä ei tule käyttää siitokseen. Näissä tilanteissa koko populaation etu menee aina yksilön edelle. Nämä ovat merkittäviä asioita erityisesti suljetuissa populaatiossa, joihin jalostusmateriaalia ei voida hakea muualta.