ujasenkokous

Yhdistyksen vuotuinen jäsenkokous

Suomen Devonrengas ry haluaa kutsua sinut mukaan vuosittaiseen jäsenkokoukseen.

Kokous pidetään 6.2 klo 15.00 alkaen Lohjalla, Puotikuja 3. Paikalle pääsee autolla jolloin pitää pysäköidä yläpihalla tai bussilla joka pysähtyy melkein suoraan kokouspaikan edessä. Toivomme paikalle mahdollisimman paljon osallistujia mutta jos et pääse paikan päälle olemme järjestäneet mahdollisuuden osallistua myös Skypen kautta. Ota tällöin yhteyttä hallituksen jäseneen ennen kokouksen alkua.

Kokouksen jälkeen tarkoitus oli lähteä syömään porukalla, paikka vielä auki mutta Lohjan keskustaan suunnataan.

Tuntuuko sinusta siltä, että et saa mitään irti yhdistyksestä? Tai siltä, että olisi parannettavaa? Nyt on sinun vuorosi vaikuttaa.
Aina on parannettavaa ja haluamme tehdä kaiken jäsenistön hyväksi. Siksi pyydämme, että kerrot meille mitä haluaisit. Me voimme kehitellä ja ideoida mutta jos ei jäsenistö lähde mukaan niin luemme sen epäonnistuneeksi ideaksi eikä sitä toteuteta uudestaan.

Vuosi 2016 on iso vuosi. Suomen Devonrengas ry täyttää kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta!

Järjestämme kympin kunniaksi devon rex -erikoisnäyttelyn SUROKin kanssa kesällä. Miten siistiä! Viimeksi taisimme tehdä epävirallisen maailmanennätyksen kun paikalla oli yli 100 devonia. Tänä vuonna on tarkoitus lyödä ennätys – eikö niin? Eli kynnelle kykenevät, tulkaa mukaan ideoimaan ja auttamaan näyttelyn järjestämisessä, kokemusta ei tarvita. Ja jos et pysty auttamaan niin tuo devonisi näytille. Tule siis mukaan toimintaan tavalla joka sopii juuri sinulle.

Samalla muistutamme, että ilmoitathan jäsenrekisterin hoitajalle (rekisteri@ devonrex.fi) mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet. Ilmoitathan myös sähköpostiosoitteesi sillä lähetämme uutiskirjeemme sähköisesti ja niitä juttuja et halua missata!